Suomi on pitkä maa

Keväisellä matkalla etelästä Lappiin korostuu se, miten pitkä maa Suomi oikein on. Lapissa eletään vielä täyttä talvea, kun etelässä muuttolinnut jo aloittavat pesintäpuuhat. Hidas matkustaminen junalla pohjoiseen on sekä ekologista että valaisevaa.

Etelästä lähtiessä maasta nousevat jo ensimmäiset vuokot. Kesäsää saa ihmiset tulemaan asunnoistaan pihoille. Keskellä Suomea lunta on vielä maassa, mutta ihmisiä ei paljon pihoilla notku. Jokien jäät alkavat kuitenkin sulaa. Junan ikkunasta näkee tulvivia jokia jääpatojen kourissa.

Pohjoisessa eletään vielä täyttä talvea. Luonto on hiljainen. Jokunen joutsen lentää kohti pesimäseutuja. Hiihtokeskuksissa turistit ottavat kaiken irti talven liikunnallisista iloista. Laskettelurinteitä kunnostetaan ja latuja höylätään, kunnes aurinko alkaa sulattaa paksua lumikerrosta. Lumi alkaa pehmetä ja hanki pettää.

Elämä pitkässä maassa on monimuotoista. Kaikille ei kuitenkaan pysty takaamaan tasaisen samaa elämää. Kaupunkien välillä on korpimaisemaa ja asumatonta seutua ihan riittämiin. Jos etelässä on lähes kaikkea, pohjoisessa korvaamatonta on hiljaisuus ja leppoisempi tahti.

Samaan aikaan eteläisessä Suomessa.
Samaan aikaan eteläisessä Suomessa.
  • 30.04.2018
    • Lappi
    • ekologista matkustamista
    • hiihtokeskukset
    • laskettelurinteet
  • 2 kommenttia
*
*
*
seitsemäntoista plus yhdeksän numeroissa =
Oikku15.05.2018
Matkustettiin samana päivänä epäekologisella lentokoneella Ukrainaan. Lähtöaamuna aamulenkillä vielä talvivaatteissa - kahden tunnin lennon päässä odotti helle, syreenien tuoksu, hevoskastanjat ja pääskyset. Kotiin palatessa päästiin nauttimaan parhaasta kevätsäästä.
Oikku13.05.2018
Matkustettiin samana päivänä epäekologisella lentokoneella Ukrainaan. Lähtöaamuna aamulenkillä vielä talvivaatteissa - kahden tunnin lennon päässä odotti helle, syreenien tuoksu, hevoskastanjat ja pääskyset. Kotiin palatessa päästiin nauttimaan parhaasta kevätsäästä.